Tulevana yönä pamahtaa ja lujasti. Viimeinen satanen paukkuu olympialaisten odotuslaskennassa. En tiedä johtuuko kisojen hurmasta vai sipoolaisvastaisuudesta, mutta ympäri kampusta on alkanut ikkunoista roikkua Kiinan lippuja. Vähän aikaa sitten vaihdoin istumapaikkaa töissä eri rakennukseen, paikkaan jossa osaston jatko-opiskelijat majailevat. Viime viikolla avokonttorimme (toisin sanoen 7 hengen huone, jossa jokaisella on 2 neliön mininurkkaus) ikkunan vieressä istuva kaveri asensi ikkunasta roikkumaan Kiinan lipun. Isänmaallisuusaate levisi siis tännekin ja se vähän mietityttää. Onko kyse Olympialaishurmoksesta vai patriotismista sipoolaisia kohtaan? Kysyäkään ei voi, koska aihe on aika kuuma ja arka.

Tänään hiukan pelotti tulla töihin, koska arvatkaas mitä tein eilen tässä lippuhuumassa? Yksin kun illasta offiisissa olin, niin otin tietty lipun pois ikkunasta liehumasta. Saivatpahan. Oli minulla hyvä selityskin valmiina tälle aamulle. Edellisessä paikassa minulle painotettiin, että ikkunat ja ovet pitää laittaa kunnolla lukkoon lähtiessä. Eilen mietin samaa vartin verran ennen kuin tein päätökseni ja otin lipun pois ja suljin ikkunan. Ovea en lukinnut, eihän minulla ole tänne avaintakaan. Pahoittelen muuten jos näissä kirjoituksissa on liikaa l-kirjaimia. Pelkäsin aiemmin jo lukihäiriötä, mutta huomasin sitten että näppäimistön l-kirjain on muuttunut hipaisuherkäksi. Ei voi enää nimetöntä lepuuttaa rauhassa ilman ällittelyä. Nyt tuo Kiinanlippu on nostettu pystyyn ikkunapaikalla istuvan kaverin pöydälle, eikä se enää makaa ikkunalaudalla johon sen eilen jätin. Joku voisi kertoa minullekin mitä kuuluu tehdä, jos viimeisenä tiloista lähden pois. Edesvastuutonta jättää minut yksin tänne ilman asiaankuuluvaa tilojen sulkemisperehdytystä.

Samaa perehdytystä voisi olla kansallisten vapaapäivien suhteen. Huomenna on työväenpäivä, jonka johdosta torstai ja perjantai on vapaata. Lähdemme tänään illalla viikonlopuksi Ghongqingiin, jota kutsutaan maailman nopeimmin kasvavaksi kaupungiksi. Takaisin tullaan sunnuntaina. Kolmen vartin lentomatka hoidetaan ykkösluokassa ja viiden tähden hotellista on varattu sviitti, joten luksuksella mennään (Halvalla kun sai). Eilen juttelin työkavereiden kanssa vapusta ja ihmettelin kuinka se hehkutti kolmen ja puolen päivän lomaa. Toiselta sitten kuulin, että juu, sunnuntaina olisi työpäiväl. Mistä ihmeestä tuotakaan voi tietää. Järki sanoo, että jos torstai ja perjantai on vapaata, niin on myös lauantai ja sunnuntai. Paitsi ettei näemmä ole. Nyt jää sunnuntaina töihin tulematta, mutta olkoon se kompensaatio siitä 4.4. olleesta hautojen siivoamispäivästä jona tein töitä, vaikka se oli kansallilnen vapaa. Työväenpäivän jälkeen ei taidakaan olla enää valtiollisia vapaapäiviä ennen komennuksen loppumista.

Chongqingissa pitää käydä kaupassa. Huomenna torstaina on huhujen mukaan suunniteltu järjestettäväksi protesteja Carrefouria vastaan. Carrefour on ranskalainen kauppaketju, joka on hyvin penetroitunut Kiinan markkinoille. Meidänkin kylillä on ainakin neljä Carrefouria, paikallisia Prismoja. Ranskan ja Kiinan suhteet eivät tällä hetkellä ole kovin mairittelevat Sipooseen liittyvistä asioista johtuen. Ranskalaiset ovat kärkkäitä ilmaisemaan mielipiteitään jotka ovat varsin kiinavastaisia. Pariisissa soihtu koki kovia, vähän aikaa sitten Pariisi nimitti Sipoon maanpaossa elävän johtajan kunniakansalaisekseen ja vastikään ilmeni, että Carrefour on rahoittanut DL-kuppikunnan (täälläl käytetätään ahkerasti 'D..... L... -clique' termiä) toimia. Aivan riittävästi syitä protesteihin. Toissapäivänä luin, että naapurimaakunnassamme yksi Carrefourissa käynyt länsimaalainen sai vähän köniinsä kauppareissulla. Tosiasiassa ei vain kehdannut vaimolleen myöntää, että kapakissa tuli vähän riehuttua. Chongqingissa oleva Carrefour on surullisen kuuluisa myös viime marraskuun kymmenvuotisjuhlistaan, joiden yhteydessä ollut ruokaöljytarjous aiheutti 3 ihmisen kuoleman ja 31 loukkaantumisen. 5 litran öljypullon tarjoushinta oli 39.90 normaalin 51.40 sijaan. Tapauksen seurauksena Kiina kielsi vastaavat rajoitetut erikoistarjoukset.

Tässä on muuten naurettavan amerikkalainen video kuvattuna Carrefourista. Hui, ihmisiä! Hui, iso kauppa! "There's so many people" Missä? Kannattaisi tulla meidän Carrefouriin arki-iltana tai viikonloppuna. Kassajonossakin vierähtää 30 min. Tuo ihmismäärä mikä tuossa videossa näkyy on varsin harva oman mittapuuni mukaan. Anteeksi. Loppuun vielä amerikkalaisempi kokonaisvaltainen katsaus kiinalaiseen supermarkettiin.