Finskin uudessa Airbussissa (A340) on mukavaa, paljon mukavampaa kuin MD11:ssa. Lentomatka on liian lyhyt, jotta ehtis katsoa kaikki, tai edes mielenkiintoisimmat leffat läpi, saati että pelaamaan. Tultiin siis Shanghain kautta.

Shanghaissa piti käydä kaikki tullimuodollisuudet läpi, ja lapussa oleva kohta 'unaccompanied baggage' vaivaa vieläkin mieltä. Jos rahtia on, mutta ne tulee eri koneella pitääkö tuohon ruksata 'joo' vai 'ei'. Ruksasin ei, koska joolla olis pitänyt mennä tullin punaisen kaistan läpi ja sitten ne olis käyny läpi kaikki matkatavarat ja urputtaneet parista läppäristä, parista kamerasta, radiollisista mp3-soittimista ja lääkevarastosta. Puhumattakaan kahdesta DVD-elokuvasta, jossa toisessa vilahtaa rintaliivit ja toisessa tissit. Mutta nyt kun siihen lappuun laitoin ei, en saanut Kiinan tullista leimaa lappuun X, jota tällä naamalla varmasti tarvitaan lentorahtia noudettaessa.

Chengdussa meillä piti olla vastassa kyyti tulevaan kotiin, mutta Catherinea ei näy missään. Ei edes puolen tunnin päästä. Puhelinnumeroa ei tietenkään ollut, onneksi löyty sentään kollegan numero, jolta tivasin kyytiä. Catherine oli kuulemma lähtenyt jo 13.30 ja oli juuttunut ruhkaan. Kele, jos meidän lento saapuu 13.30, niin miksi neiti lähtee vasta silloin toimistolta. Hiukan ketutti.

Matkaväsymystä ei päässyt tietenkään heti helpottamaan kämppään astuttua, vuokraemäntä kun halusi 3kk vuokran heti käteen. Kämpän läpikäynnin, avaimien luovuttamisen ja allekirjoitusten jälkeen lähdettiin vaihtamaan euroja yuaneiksi. -Helppoa, eikö totta? -Ei. Lähipankissa ei onnistunut, siis taksilla isompaan. Reilun tunnin, kahden tiskin, pankinjohtajan kortinvilautuksen ja rahojen tutkinnan jälkeen kädessäni oli tukku rembuloita. Taskusta kaivoin toisen mokoman ja seinästä nostin loput. Näin saatiin vuokraemäntä tyytyäväiseksi ja minä pääsin kämpille nukkumaan. Jenni olikin huonon olon johdosta jo höyhensaarilla.